SKP Pohjanmaa

 

VAPPUMIETTEITÄ SATAVUOTIAASSA SUOMESSA

 

 

Pureva kylmyys oli vastassa lentokentällä, kun saavuin lomamatkalta pari päivää sitten. Kotona villasukat ja kuuma tee lämmittivät suloisesti, mutta mielessä pysyi kylmäävä tunne, kun teetä juodessa lueskelin kotimaan uutisia.

On tulossa vappu, työväen juhla, ja juuri sitä ennen tiedotetaan Rahapajan uudesta Suomi 100 -juhlarahasta seuraavasti: ”Nostalginen Itsenäisyyden vuosikymmenet 1917–1939-juhlaraha avaa hienon, Suomen itsenäisyyden tarinan saavutusten ja voitettujen vaikeuksien kautta kertovan rahasarjan.” Sarjan ensimmäinen raha kuvaa punavankien teloittamista. Suomen sisällissodassa valkoisten käsissä kuoli 7370 punaista teloitettuna, 11652 vankileirillä. Punaisten tai punaisiksi epäiltyjen vangitseminen ja teloittaminen jatkui laajamittaisesti vielä viimeisten taistelijoiden antauduttua. Tätä nyt muistellaan nostalgisesti, eli kaiholla kaivaten.

Rahan suunnittelija puolustautui väittämällä, että hän ei tiennyt, mistä tapahtumista kuvassa oli kyse. Työväen tyttäret ja pojat kyllä sen tietävät. Valkoisen terrorin repimät haavat ovat kulkeneet mukanamme sukupolvesta toiseen eivätkä ne ole vieläkään arpeutuneet.

Sisällissodan syttymisen aikoihin isäni oli 4 ja äitini 2 vuotta. Silloin kaupunkien työväen ja maaseudun torpparien ja muiden maata omistamattomien keskuudessa vallitsi piinaava köyhyys ja kurjuus. Työpäivät saattoivat venyä16-tuntisiksi, työsuojelu, ja sosiaaliturva olivat tuntemattomia. Suomi oli juuri itsenäistynyt Venäjän vallankumouksessa johtoon päässeiden bolsevikkien ansiosta.

Mikäli Suomen porvaristo ei olisi 1917 kesällä vehkeillyt ensin Venäjän silloisen hallituksen kanssa estääkseen sosialistienemmistöisen eduskunnan toiminnan ja sitten, bolsevikkien tultua valtaan, Venäjää vastaan sodassa olevan Saksan kanssa, olisi itsenäistyminen sujunut nopeammin ja ilman verenvuodatusta. Tosin silloin ei olisi itsenäistymisen vaatimaa venäläisten sotilaiden maasta ajamista voitu käyttää savuverhona sodalle, joka masinoitiin oman maan luokkatietoisuuteen heräävää työväenluokkaa vastaan.

V. 1917 sosialistienemmistöinen eduskunta sääti lain kahdeksantuntisesta työpäivästä. Sisällissodan jälkeen työnantajat pyrkivät työaikalain muuttamiseen, lykkäämiseen ja poikkeusten mahdollistamiseen. He olivat sitä mieltä, että lisääntyvä vapaa-aika johti työhaluttomuuteen ja altisti työläiset sosialistiselle kiihotukselle. Lyhyempi työaika jäi kuitenkin voimaan, ja jotkut yritykset ottivat käyttöön erilaisia työväen hyvinvointia lisääviä uudistuksia, lähinnä sitouttaakseen työläisiä ja heikentääkseen ammatillista järjestäytymistä. Sopimukset olivat paikallisia ja usein kahdenvälisiä. Ammattiyhdistysliike olikin heikko ennen kuin työmarkkinoiden valtakunnallinen neuvottelu- ja sopimusjärjestelmä rakennettiin toisen maailmansodan aikana ja jälkeen, kun valtiovalta joutui Neuvostoliiton pelossa lopettamaan vasemmiston väkivaltaiset vainot..

Nyt sata vuotta myöhemmin työnantajapuoli pyrkii palaamaan ajassa taaksepäin ja käyttää tässä välineenään oikeistohallitusta. Elinkeinoelämän keskusliitto on sanoutunut irti sopimusjärjestelmästä, jonka se haluaa kokonaan romuttaa. Työaikaa on pidennetty ja ansiotuloja vähennetty. Halutaan päästä eroon arkipyhistä ja viikonlopun lepoajoista, työssä pitäisi olla 24/7 ilman lisäkorvausta, jos työnantaja niin haluaa. Työttömyysturvaa ja muita sosiaalisia turvaverkkoja ajetaan alas kovalla ryminällä.

Tässä tilanteessa kommunisteilla on paljon tekemistä ja vastuuta. Yksi tärkeimmistä ajettavista asioista on kuuden tunnin työpäivä ansiotasoa laskematta. Sata vuotta kahdeksan tunnin työaikalain voimaan tulon jälkeen on jo aika siirtyä moderniin työaikakäytäntöön.

Isämme ja äitimme taistelivat meille lyhyemmän työajan, oikeuden vuosi- ja sairauslomiin, perhevapaisiin ja lapsilisiin, työttömyysturvaan ja moniin muihin turvallisen elämän ja hyvinvoinnin edellytyksiin. Huutolaispojan ja pumpulitehtaan tytön tyttärellä on ollut heidän ja heidän vanhempiensa työn ja uhrausten ansiosta mahdollisuus koulutukseen, jota he eivät voineet saada, ja siten mahdollisuus hankkia itselleen mieluisa ammatti, kasvattaa lapsensa turvallisesti työttömänäkin, ja jopa matkustaa ulkomaille. Emme saa antaa vanhempiemme työn valua hukkaan, on kerättävä voimat yhteen ja taisteltava työväen hyvinvoinnin puolesta!

Heli Pohjanhovi

 

 

 

 

 

 

 

 

EHDOKKAAMME OVAT TAVATTAVISSA

REWELL CENTERISSÄ LA 1.4. KLO 10-13!

 

 

TYÖPAIKKOJA, EI SAKKOJA!

 

Joka kuukausi viimeisen vuoden aikana Vaasan kaupunki on maksanut keskimäärin 350 000 euroa osarahoitusta työttömien työnhakijoiden työmarkkinatukiin, joista valtio rahoittaa loppuosan. Tämä tarkoittaa suomeksi sanottuna sitä, että kaupunki maksaa tuon euromäärän kuukausittain ”sakkona” valtiolle siitä hyvästä, että ei ole täyttänyt työllistämisvelvoitettaan, eli antanut työtä työttömille.

 

Kaupungin pitäisi luopua tällaisesta järjettömästä politiikasta. Tuolla summalla voitaisiin työllistää paljon ihmisiä. Raha riittäisi esimerkiksi noin 170:n lähihoitajan tai kirjastovirkailijan kuukausipalkkaan. Tasaisesti eri hallinnonaloille jaettuna se toisi lisää tehoa ja laatua kaupungin palveluihin ja muihin toimintoihin, kun tekeviä käsiä olisi enemmän.

 

Työllistäminen merkitsisi myös huomattavaa helpotusta kaupungin työntekijöille, jotka yrittävät kovista henkilöstösäästöistä huolimatta tehdä vaasalaisille laadukkaita palveluita kouluissa, kirjastoissa, teknisissä hommissa, terveyskeskuksissa ja vaikkapa mopin varressa siivoamassa meidän kaikkien käyttämiä julkisia tiloja.

 

Työpaikkojen luominen toisi itsestään selvästi myös säästöjä, kun yhteiskunnan huollettaviksi joutuneita olisi vähemmän.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

VAASA EI OLE MYYTÄVÄNÄ!

 

 

SKP KUNTAVAALEISSA 2017

 

SKP lähtee kuntavaaleihin tunnuksella: EI MYYTÄVÄNÄ! Menemme vaalikentille talouskurin ja yksityistämisen vastaisten vaatimusten kanssa.

Julkisesti tuotetut laadukkaat palvelut – ei sote- uudistukselle ja yhtiöittämiselle.

 

Lisää asukasdemokratiaa ja avointa epäkaupallista kaupunkitilaa.

 

Kunnissa tarvitaan työllistämisohjelmat pitkäaikaistyöttömyyden alentamiseksi.

 

SKP:n kuntavaaliohjelma

 

 

JÄSENKIRJE 4/2016

 

”Ja miten suuresti ovatkaan muuttuneet historiasta nousevat vaikutteet. Naapuriystävyyden ja solidaarisuuden, kansainvälisyyden sijaan oikeutetaan nyt sotapolitiikkaa ja siihen liittyneitä järjestöjä ja ’sankareita’. Porvaristo käy kiihkeää taistelua historiasta ja kirjoittaa varsinkin lähihistoriaa uudelleen tueksi tavoitteilleen”.

”Historia opettaa yhteiskunnallista optimismia.”

Taisto Sinisalo

SKP(y):n kirjassa Demokratia, sosialismi, tulevaisuus (1993)

 

Hyvä toveri!

Vuosi lähestyy loppuaan. Ehkä on syytä avata joitain tämän vuoden asioita. Sipilän oikeistohallituksen politiikka, sen tavoitteet eivät ole jääneet epäselviksi. Leikkauspolitiikan tavoitteena on siirtää yhteiskunnan varoja pois julkisista palveluista. Ennen kaikkea tästä kärsivät työttömät, eläkeläiset, köyhät ihmiset. Toisaalla käydään työehtosopimus oikeuksien kimppuun, kapitalistien ja oikeiston tavoitteena on vahvistaa kapitalistien hegemoniaa työpaikoilla. Sipilän hallituksen kompurointi toiminnassaan, kertoo sen moraalista, ihmisellä ei ole arvoa, vaan voiton maksimoinnilla.

Lähi-idässä käytävät sodat ovat julmuudessaan ja tuhossaan käsittämättömiä. Myös Eurooppa on saanut kokea epätoivoisten ihmisten pakolaistulvat konkreettisesti. Pakolaisten tilannetta ei kyetä ratkaisemaan yhdessä. Ihmisyys on heitetty romukoppaan. Imperialistinen valtataistelu alueen hallinnasta kuvastaa hyvin kapitalistisen järjestelmän historiaa ja todellisuutta. Sota, fasismi ja väkivalta ovat kapitalistisen luokkayhteiskunnan tuotteita ja jatkuvia seuralaisia.

 

Huolestuttavaa on Naton asevoimien keskittäminen Venäjän lähelle, sotaharjoitukset Venäjän rajan tuntumassa ja Venäjän vastaisuuden lisääntyminen. Lännen johtajat korostavat viattomina Venäjän uhan lisääntymistä ja pelaavat omaa peliään kansainvälisessä politiikassa. Kuvittelisi, että nykyinen kansainvälinen tilanne nostaisi esiin aloitteita ja vuoropuhelua kansainvälisen rauhaa ja aseidenriisuntaa sekä asetuotannon lopettamista koskevan konferenssin koolle kutsumiseksi. Sen sijaan asevarustelu ja sotaa lietsova propaganda vain kiihtyy .

Fidel Castro koki henkilökohtaisesti sodan ja väkivallan. Rikkaan perheen lapsena hän olisi voinut valita vauraan elämän. Yhteiskunnallinen herääminen, havainnot ympärillä olevasta yhteiskunnallisesta epäoikeuden mukaisuudesta, köyhyydestä, nälästä, sairauksista, lukutaidottomuudesta, rikollisuudesta, korruptiosta ja hallinnon mädännäisyydestä kasvatti hänestä ja monesta muusta kapinallisen. Näköalat rauhanomaiselle toiminnalle olivat mitättömät. Sen vuoksi valittiin aseellinen taistelu, joka ei olisi menestynyt, ellei se olisi saanut kansan tukea. Fidel Castro oli kiistatta ristiriitainen ihminen, mutta hän asetti oman henkensä ja elämänsä alttiiksi Kuuban kansan paremman tulevaisuuden puolesta.

Niin kuin Taisto Sinisalo kirjoitti, historia opettaa yhteiskunnallista optimismia, meidän kommunistien paikka on olla luomassa tuota optimismia.

 

Hyvää joulua ja rauhantoiminnan uutta vuotta!

Heli Pohjanhovi                            Tapio Hakala

puheenjohtaja                               piirisihteeri

Ajankohtaista