Tietoa ja tarinoita

 

LUKUVINKKI

 

Kuntapolitiikan ja järjestötyön sisäpiiristä viideltä vuosikymmeneltä

 

Taavi Lintunen : Kunnallispoliitikon mustelmat (Mediapinta, 2016)

 

Taavi Lintunen on pitkän linjan kunnallispoliitikko Tampereelta, takana viitisenkymmentä vuotta vaikuttamista, näistä 20 vuotta kaupunginvaltuutettuna ja 9 vuotta kaupunginhallituksessa. Lisäksi hän on toiminut eri lautakunnissa, hoitanut SKP:n poliittisen toimitsijan sekä piirisihteerin tehtäviä vuosikaudet, ollut Pirkanmaan Työväen Keskuksen asuntojen isännöitsijänä sekä kirjoittanut pakinoita eri nimimerkeillä.

Kirjassaan Kunnallispoliitikon mustelmat hän kertoo vaiheistaan näissä tehtävissä ja avaa värikkään näkymän kehittyvän Tampereen kunnalliselämän sisäpiiriin. Mielenkiintoisinta on kuitenkin lähietäisyydeltä tehty kuvaus SKDL:n ja SKP:n sisäisistä taisteluista, jotka johtivat vasemmistolaisen toiminnan hajoamiseen ja kommunistisen liikkeen marginalisoitumiseen.

Vuoden 1935 viimeisenä päivänä syntynyt Lintunen kasvoi Punkalaitumella Lello-nimisessä mökissä. Molemmat vanhemmat olivat torppari- ja työläissukua. Lapsuuden tärkeimmät ihmiset olivat äiti ja isoäiti, vahvat työväenluokan naiset, joiden antamien oppien mukaan hän sanoo eläneensä. Ammatiltaan Lintunen on ollut ensin puutarhuri, sitten levyseppä-hitsaaja. Poliittinen työ alkoi ay-toiminnassa Lokomon tehtaalla, jossa lähes kaikki parhaat ammattimiehet olivat kommunisteja tai ainakin kannattajia.

Kommunistista liikettä alettiin hajottaa jo heti talvisodan jälkeen, jolloin perustettiin Aseveliliitto, porvarien ja demarien yhteinen hanke, samoin kuin Suomen aseveljien työjärjestö eli SAT, joka lähetti urkkijoita ja hajottajia, eli kansan kielellä ’satiaisia’, työpaikoille myyräntyötä tekemään. Näin saatiin kommunistit melko tehokkaasti pidettyä poissa vallankäytöstä.

1960-70 -luvulla taistelu työpaikoilla oli kovaa, käytiin kamppailua työehdoista ja palkoista. SKP:n työpaikkaosastoilla oli suuri merkitys tässä työssä, joka oli tuloksellista ja tärkeää. Lintunen toteaa, että kun 1990-luvulla kommunistinen liike ajettiin alas, lakkautettiin nämä työpaikkaosastot, ja työnantajapuoli onkin siksi voinut heikentää työehtoja ilman vastustusta.

Vasemmistolaisen liikkeen sisällä toimi järjestetysti hajottajia ja provokaattoreita, jotka olivat joko Suopon tai Suomalaisuuden tukisäätiön listoilla. Myös opportunistinen ajattelu lisääntyi. Toisaalta suuri osa työväestä oli saavuttanut suhteellisen turvalliset ja vakaina pitämänsä olot, eikä tätä ”työläisaristokratiaa” kiinnostanut poliittinen toiminta.

1970-luvulla syntyneestä taistolaisesta nuorisoliikkeestä Lintunen kirjoittaa, että mukana oli paljon hurmahenkisyyttä, äänekästä muka-vallankumouksellista uhoa. Nämä ihmiset vaihotivat sittemmin kevyesti leiriä enemmistöläisiin ja demareihin, jopa porvareihin. Kuitenkin osa joukosta oli aidosti vakaumuksellista ja on sitä edelleen, vaikka monet ovatkin jääneet sivuun aktiivisesta toiminnasta, mm. akateemisten piirien painostuksen takia. ”He olivat joukkoa, joille vallankumouksesta uhoaminen ei ollut tärkeintä, vaan he tarkastelivat yhteiskuntaa kiihkottomasti ja analyyttisesti. Heille ei vallankumous ollut romattinen kuvutelma, vaan leniniläinen yhteiskunnan muuttumisen tapahtuma, johon ei suinkaan pyritä, vaan kapitalistien toimien johdosta syntyy vallankumouksellinen tilanne ja joukot radikalisoituvat.” (s. 111)

Lintusen oman osaston, SKP:n Kaukajärven osaston, kamppailu hajotustyötä vastaan on kiinnostavaa ja valaisevaa vaikkakin surullista luettavaa. Piirijärjestöjen erottamiset puolueesta, puolueosastojen hajottamiset ja omien ryhmäkuntalaisten osastojen luominen tilalle ovat merkinneet juuri sitä, mistä Kaukajärven osaston kirjeessä puolueen johdolle 1985 oltiin huolissaan: ”… katsokaa, mitä työväenliikkeen hajotus ja hajanaisuus on aina merkinnyt. Se merkitsee työläisten aseman heikkenemistä ja porvariston aseman vahvistumista.” Vasemmistoliiton perustamisen tavoitteena Lintunen näkee olleen vasemmistolaisen toiminnan lopettaminen Suomessa, missä on sitten melko lailla onnistuttukin.

Heli Pohjanhovi

 

 

 

Palosaaren järjestötalo rakennusvaiheessa. Kuva Olavi Airaksinen. Kansan arkisto.
Järjestötalon avajaiset 30.4.1955. Kuva Olavi Airaksinen. Kansan arkisto.

 

Palosaaren Järjestötalo

 

SKP:n Vaasan osasto kokoontuu yleensä Palosaaren Järjestötalolla. Meidän kaikkien vaasalaisten punaisten tuntema Järkkäri on ollut monenlaisen toiminnan näyttämönä ja tapahtumapaikkana niin hyvinä, työväenliikkeen voiman päivinä, kuin oikeiston ja taantumuksen vallan aikoina. 

Järjestötalo rakennettiin talkoilla vapaaehtoisvoimin 1950-luvulla, kun suomalaista hyvinvointiakin alettiin rakentaa SKDL:n johdolla. 2015 vietettiin talon valmistumisen 60-vuotisjuhlaa.

 

 

Taavi Lintunen: Kunnallispoliitikon mustelmat